Viestinnän jättipotti #Helsinki2018

Viestinnän jättipotti #Helsinki2018

#Helsinki2018 -huippukokous oli jättipotti kaupungin tunnettuudelle

Helsinki onnistui pääsemään suurvaltojen päämiesten huippukokouksen isäntäkaupunkina sellaiseen julkisuuden valokeilaan, jota ei rahalla osteta. Kansainvälinen media, esim. CNN lähetti tv:n välityksellä kuvaa, keskusteluja ja haastatteluja Helsingistä lähes vuorokauden ympäri parin päivän ajan. Kaikkiaan boin 1500 ulkomaisen median edustajaa raportoi #Helsinki2018 -huippukokouksesta kansainväliselle yleisölle. Julkisuudessa toimittajilta kuultu palaute järjestelyjen osalta on ollut erittäin positiivista.

ToimivaT puitteet mediaspektaakkelille

Ulkoministeriö, Helsingin kaupunki ja lukuisat osallistuneet tahot yhdessä onnistuivat vain parissa viikossa luomaan toimivat puitteet ja yhteydet #TrumpPutinSummit –mediaspektaakkelille, joka muistetaan vielä pitkään. Panostukset perusasioiden lisäksi lehdistön hyvinvointiin, kuten juomatarjoiluihin ja matkakortteihin, maksoivat itsensä varmasti takaisin. Lehdistökeskuksen pihalle kuljetetut saunat toivat toimittajille aidon mahdollisuuden tutustua suomalaisille tärkeään saunakulttuuriin ja viestiä siitä eteenpäin. Tietoa suomalaisesta designista oli saatavilla ja oma applikaatio kehitettiin tilaisuutta varten. Mahdollisuus seurata jalkapallon MM-finaalia isolta näytöltä ilahdutti ja lisäsi vuorovaikutusta toimittajien keskuudessa. Maailman onnellisimpana kansana järjestäjät olivat halunneet luoda lehdistökeskuksessa onnea toiminnallisuudella ja pienillä yllätyksillä. Vieläpä suomalainen poliisi viesti sosiaalisessa mediassa neljällä kielellä ja paransi Suomi -kuvaa ystävällisyydellään.

Mieleeni jäi aamutelevision lähetyksestä, että vaikka kokousta olivat olleet järjestämässä kokeneet ammattilaiset, niin idea suositusta herne- ja mansikkakojuista oli tullut viimetipassa kesäapulaiselta. Kun aikaa oli vähän, niin kaikki liikenevät resurssit oli otettava tehokkaasti käyttöön, oli tehtävä nopeita päätöksiä ja toteutettava ideat saman tien ilman isoa byrokratiaa. Malli näyttää toimineen erinomaisesti myös yksityiskohtien osalta. 

Finlandiatalo ja Mäntyniemi edustivat modernia suomalaista arkkitehtuuria. Remontoitu Presidentinlinna loi tilaisuudelle arvoisensa historialliset puitteet. Allas Sea Pool oli osuva valinta paikaksi kansainvälisille lähetyksille Helsingistä. Ylellä näkyneet upeat ilmakuvaukset kaupungista menivät toivottavasti myös laajempaan levitykseen. Onni potkaisi ja kaupunki sai paistatella 30 asteen helteessä koko tilaisuuden ajan. Onko Helsinki koskaan näyttänyt yhtä upealle kuin huippukokouksen aikana, vaikka kaupungista haluttiin antaa aito, rosoinen kuva?

Mitä jäi mieleen viestinnän näkökulmasta?

Useat yritykset olivat osanneet tarttua hetkeen. Marimekon tekstiilejä oli sisustuselementteinä Finlandia-talolla. Esplanadilla Finlayson herätti keskustelua näyteikkunoissaan. Hotelli Kämp oli esillä omalla Kippis – lausutaan Keep Peace -mainoksellaan ja Kivi Paperi Sakset -panimo onnistui saamaan näkyvyyttä kansainvälisessä lehdistössä omalla Trump-Putin erikoisoluterällään. Pieni suomalainen yritys ei ihan helposti saa ilmaista näkyvyyttä kansainvälisesti, joten hatunnoston arvoinen asia on kyseessä.

Helsingin Sanomat oli järjestänyt 300 julistetta näkyville paikoille ympäri Helsinkiä. Niissä lähestyttiin sekä englanniksi että venäjäksi presidenttejä toivottamalla heidät tervetulleeksi sananvapauden maahan. Me suomalaiset olemme tottuneet pitämään sananvapautta itsestään selvyytenä ja antamaan myös pienille marginaaliryhmille tilaisuuden olla äänessä. Sananvapaus on meille Suomessa arjen luksusta, mutta näin ei ole kaikkialla. Elämme valeuutisten ja informaatiovaikuttamisen kulta-aikaa, joten on hyvä muistuttaa avoimen ja rehellisen tiedonvälityksen merkityksestä. Teema sai kansainvälisen median huomion. Pienet mielenosoitukset kaupungissa koettiin demokratian toimivuuden ja sananvapauden osoituksena. 

mediakohulla johtaminen

Presidentti Trump sai aikaiseksi ison mediakohun kertomalla huippukokouksen lehdistötilaisuudessa, ettei hänellä ole syytä epäillä presidentti Putinin sanaa vaaleihin vaikuttamisesta.  Vastoin omien tiedusteluviranomaistensa raportteja ja kaikkien odotuksia hän toimi valitsemallaan linjalla. Vaikka julkisuutta rakastavan Trumpin otsikoihin on jo totuttu, oli kaikesta huolimatta hämmentävää seurata Helsingin upea ilta-aurinko taustanaan istuvia tähtitoimittajia keskustelemassa siitä, missä menee maanpetoksen raja. Tässä kontekstissa voimme olla tyytyväisiä oman presidenttimme asialliseen linjaan johtaa ja luoda vuorovaikutusta. Niin eriskummalliseksi tilanne presidenttien lehdistötilaisuuden jälkeen muuttui, että todennäköisesti Helsinki säilyy toimittajien ja poliitikkojen puheenvuoroissa vielä pitkään.

maakuvalle ja helsinki -brändille nostetta

Oli huippukokouksen tuloksista mitä mieltä tahansa, niin Suomi maana, presidentti Niinistö dialogin luojana ja Helsingin kaupunki kokousjärjestäjänä onnistuivat saamaan valtavan määrän positiivista julkisuutta. Maakuvan luominen on pitkäjänteistä työtä ja strateginen suunnittelu luo viestinnälle perustan. Kun Helsinki valittiin kokouspaikaksi, niin järjestäjät onnistuivat hienosti tarttumaan hetkeen ja saamaan samalla Suomen ja Helsingin markkinoinnille nostetta. Paljon seuraajia omaavat kansainvälisen median edustajat ovat tehokkaita viestin levittäjiä sosiaalisen median kanavissa ja he näyttivät kaupungin kiehtovana paikkana. Kuvat punertavista auringonlaskuista ennen puolta yötä ovat hehkutuksineen levinneet laajalti ympäri maailmaa eri kanavien välityksellä. Helsinki Marketing, Visit Finland ja ulkoministeriö seuraavat tyytyväisenä mediajulkisuutta ja hyödyntävät dataa houkutellakseen matkailijoita ja kokouksia lisää Suomeen tulevaisuudessa.

Toivottavasti saamme lukea tuloksista mediassa ja nähdä vaikutukset tulevaisuudessa kasvavina turistivirtoina ja tuloina kaupungin ja palveluja tarjoavien yritysten kassassa. Nautitaan sitä ennen helteisestä kesästämme. +30 C Helsingissä heinäkuussa ei ole valeuutinen!

Intohimosta uuden oppimiseen

Intohimosta uuden oppimiseen

Olen viimeisten vuosien aikana lukenut paljon intohimosta ja palosta yrittämiseen. Olen kuullut ja tavannut ihmisiä, jotka ovat onnellisia työssään ja hehkuvat tekemisen paloa. Miehiä, naisia, eri ikäisiä ja eri taustaisia ihmisiä, joita yhdistää tekemisen halu ja meininki.

 

Olen aina salaa hieman kadehtinut henkilöitä, jotka ovat osanneet luoda omasta harrastuksestaan liikeidean ja ryhtyneet yrittäjiksi. Toimiessani urani alussa muutaman vuoden ison tukkuliikkeen palveluksessa uneksin samalla oman tuontiagentuurin perustamisesta. Myöhemmin vastasin pitkään markkinatutkimusyrityksessä tiedonkeruuosaston toiminnasta. Vaikka minulla oli upeat kollegat ja työssä riitti alituisesti uusia haasteita kaipasin kuitenkin edelleen omaa liikeideaa, jonka toteuttaa.

 

Joskus sattuma puuttuu peliin ja löydätkin vahingossa sen, mitä etsit. Joskus vain tuntuu sille, että juuri nyt on oikea aika. Vaikka toimin suuren osan urastani uteliaisuuden ammattilaisena, en vain osannut nähdä itseäni oikeasta näkökulmasta.  Vasta uusi heittäytyminen sosiaaliseen mediaan ja digitaaliseen maailmaan avasi silmäni muutokselle.

 

Sosiaalinen media tuo maailman ympärillemme aivan uudella tavalla. Olen kiitollinen siitä, että saan elää aikana, jolloin maailma digitalisaation myötä jälleen kerran muuttuu perusteellisesti. Suuretkin yritykset ovat hätää kärsimässä, kun entiset liiketoimintamallit eivät enää toimi eikä olla ymmärretty ajoissa, mitä muilla toimialoilla tapahtuu. On haluttu jatkaa niin kuin ennenkin ja odotettu, että suhdanteet muuttuvat ja tuovat pelastuksen, eikä tarvitsisikaan muuttaa isommin mitään. Kuulostaako tutulle?

 

Entä se oma intohimoni? Olin ottanut etäisyyttä entiseen uraani ja tehnyt intuitiivisesti juuri sitä, mikä kussakin hetkessä kiinnosti ja tuntui tärkeälle. Olin opiskellut uusia työkaluja ja pilvipalveluita ja haistellut uusia tuulia mahdollisimman laajasti työelämän muutoksesta tekoälyyn ja työntekijäviestintään. Olin etsinyt omat verkostot, joissa voin oppia lisää siitä, miten Suomen parhaat yritykset ja asiantuntijat muotoilevat palvelujaan. Lähtien liikkeelle asiakaskokemuksesta ja virtaviivaistaen myynnin, markkinoinnin ja viestinnän tukemaan kokonaisvaltaisesti yrityksen strategiaa ja tavoitteiden toteutumista.

 

Olin löytänyt uusia ystäviä ja tavallaan myös itseni uudelleen, mutta miksi tyytyä siihen, kun voin lisäksi laittaa hyvän kiertämään?  EHT Digital syntyi intohimosta uuden oppimiseen, auttamaan yrityksiä ja organisaatioita muutoksessa ja markkinoinnin ja viestinnän haasteissa. Digitaalisuus on avannut maailmamme halutessamme isommillekin markkinoille. Markkinointia voidaan tehdä tavoitteellisesti monenlaisilla budjeteilla ja työkaluilla luovuutta hyödyntäen ja tuloksia mitaten. Myös pienemmillä yrityksillä on nyt aivan uudenlaiset mahdollisuudet kehittyä ja menestyä.

 

Matkalla unelmiani kohden, uusi yrittäjä ja markkinointinörtti pää täynnä visioita ja uusia ideoita palveluksessasi! Miten voin auttaa?